Aluksi uskoin julkaisevani täällä vain uusia ja tuoreita tuotoksia, mutta päätin nyt sitten kuitenkin julkaista välillä tänne myös vanhoja arkistojen aarteita. Tämä on yksi niistä runoista, jotka ovat niitä "ikivanhoja" ja jo kerran muualla julki tuotuja. Tämä on kirjoitettu jo elokuussa 2009, eli silloin olen elänyt vielä murrosiän viimeisiä vaiheita. Olen siis ollut aikuistumisen kynnyksellä, tuolloin noin 17-vuotias lukiolainen, ja pohtinut syntyjä syviä. Tässäpä siis arkistojen aarteita:
On vaikeaa.
Sanoa.
kertoa.
Jos kaikki kävisi vain hetkessä
ei miettisi
Jos ei tarvitsisikaan onnistua
vaan voisikin palata takaisin
Mutta jos sitten kuitenkin,
Onnistuu...
Mitä tapahtuu seuraavaksi
Entä jos hän ei olekaan se.
Ja mistä sen tietää
ei mistään
Sitä pitää vaan kokeilla
ja toivoa parasta
Entä jos se ei olekaan okei
jos se on väärin
Kysyvät vain miksi sinä
miksi juuri nyt?
Häpeävätkö he?
Katsovat.
Paheksuvat.
Jos ei olisikaan ketään
missään
Tekisikö sitä vain kaikkea
kun ei häpeäisi
Kokisiko silloin mahdottoman,
vapauden
Saisi tehdä mitä tahtoo
Se ei haittaisi
Ketään ei enää kiinostaisi,
miksi
Niin vaan sattui käymään
entä sitten?
Vai jättäisikö sen silti
tekemättä
Jokin vain sisällä estäisi
Ei pystyisikään
On vaikeaa.
Kasvaa.
horjua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti