Ruusuissa on vain piikit

Yksi kivi riittää

vain yksi

romantiikka on tästä pelistä kaukana

ei haittaa vaikka uskot jumalaan

se ei pelasta sinua nyt

elämä on loppujen lopuksi vain kasa,

kasa pilaantunutta

haisevaa

romantiikkaa

Ruusuissa ei ole kuin piikit

katseissa vain halveksuntaa

suhteet vain hyväksikäyttöä

sillä sinä olet heille esine

jonka voi kierrättää

ja kierrättää

käyttäjältä toiselle

ja yhä edelleen

he vain käyttävät sinua

ja kun luulet sen olevan viimeinen kerta

he tekevät sen taas

ja taas

vielä kerran

siksihän sinut on luotu

kiertopalkinnoksi

tai no

sinuun tyydytään ehkä paremman puutteessa

jos silloinkaan.

Ruusuissa on vain piikit

ja katseissa vain halveksuntaa

Voisi luulla että olisit turta

turta tunteille

kylmä ihminen

ylpistynyt

ylpistynyt?

mistä sinä voisit olla ylpeä?

et ole mitään

et ollut koskaan mitään

et saavuta mitään

maailma on kylmä

on parempi ettet tunne
mitään

Ruusuissa on vain piikit.

Välillä asioita pitää käsitellä synkemmän kautta. Kerrankin kirjoittamani runo ei koske omaa elämääni, vaan jotain aivan muuta. Tämä tuotos syntyi jotenkin ja jostakin, en osaa sanoa mistä. Kesken opiskelutehtävien teon mieleeni vain tuli, että voisin kirjoittaa. Mielessä pyöri samaan aikaan ihmiskaupan uhrit, sitä en osaa sanoa mistä se mieleen tuli, mutta tulipahan kuitenkin. Tämä on siis tavallaan tarina siitä, kuinka kiero maailma voi olla ja miten vääristyneeksi se mielemme voikaan vääntää. Runon henkilö kokee siis runossa epätoivoa, ja yksi kerrallaan hänen ajatuksensa murenevat ja yksinkertaistuvat. Yleensä en halua avata runojani lukijalle, vaan annan lukijan vetää omat johtopäätöksensä. Tässä tapauksessa "avaaminen" ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä koska se ei kosketa minua itseäni, minulla ei ollut mitään menetettävää.