Huomenna

yhdessä hetkessä
kasvoin jo paljon
ja silti
olen hämmentynyt
kummallinen
ja vinolla tavalla kiero

Ja samalla kun pyllistän toiselle
niin jollekin muulle olen juuri kumartanut
samalla kun haava tekee haukun
minä itken niinkuin huomista ei olisi

Sillä sitä ei olekaan
ainakaan samanlaisena
koskaan se ei enää tunnu samalta
huomenna voin jo sanoa
että kotiin kuljetaan uusia polkuja

ja mitä polun päässä on vastassa
no siellä on tietysti ovia
monen monta
ja kaikki vievät jonnekin
ja moni tuo vielä takaisinkin

ja minä istun aulassa
ja mietin
minkä
oven 
suljen?

Huomenna se sitten oikeasti tapahtuu, muutan pois kotoa silleen ihan oikeesti. En vain vuodeksi niinkuin viime vuonna, vaan ihan oikeesti. Opiskelemaan. Olemaan aikuinen. Se on kummallista ja tuntuu myös ristiriitaiselta, osa minusta ei haluaisi vieläkään olla näin iso poika ja osa minusta taas on sitä mieltä, että olen todellakin valmis tähän. Saa nähdä kuinka käy.