Joskus kerran
taivaan alla
mutkassa pienen puron
Vielä kerran
tahtoisin sulle
kertoa pienen runon
Jossa kerron ikävästä
kaipuusta ja kohtalosta
ja kaikista niistä hulluista ajatuksista
joita mielessäni punon
Niissä olet taivaan tähti
jota varten katseeni kohotan
mutta silti samalla
sinua ohjaan ja opetan
sinusta tulee jotain suurta
jotain josta kuulen
ja sammalla vain hiljaa mietin
et muista mua mä luulen
unohdunko mielestäsi
olenko vain muisto
kadonnut vai kadotettu
niinkuin puuton puisto
Lehdissä on väri syksyn
meillä vaihe uusi
kohtalo on arvaamaton
se kasvaa niinkuin kuusi
Se sykkii sittenkin! Taas vaihteeksi kirjoittaminen on ollut työlästä, mutta pitkästä aikaa runo tuntui kirjoittavan itse itsensä. Bloggerissa minulla on jo melkein tusina luonnosta, joista ei välttämättä ikinä tule mitään, ne nimittäin vain katkesivat kesken kaiken. Voi kuitenkin olla että palaan niihin vielä myöhemmin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti