Minä katson maahan
ja mietin mitä sanoa
kaikki on pian ohi
ja on vielä niin paljon sanottavaa
kaikki ei ole ystävällisesti sanottu
tai edes ajateltu
ja siksi minä haparoin
haparoin vaikka minun tekisi mieli huutaa
älä
päästä
irti
Se on jotain pientä
mutta silti jotain niin suurta
jotain minkä takia sinua kadehdin
jotain miksi haluaisin olla sinä
ja siltikään en
sillä minussa ei oikeastaan ole mitään vikaa
mutta muiden pitää vaan saada minut tajuamaan se
Mutta niin
pian kaikki on ohi
ja sinä et edes tiedä
sinä kysyt
mikä on pian ohi?
ja minä en tiedä kuinka vastaisin sinulle
sillä en halua sanoa sitä ääneen
ja silti tiedän sen
etten ole enää onnellinen
sillä se loppuu se hyvän olon tunne
se tunne
jonka olen täältä löytänyt
jota olen täällä vaalinut
ja joka nyt karkaa käsistäni
ja jonka takia minä nyt olen surullinen
vaikka en sitä haluakaan näyttää
sillä vaikka tämä ovi menee pian kiinni
niin valitettavasti kaikki ne muutkin pysyvät suljettuina
tai ainakin kaikki ne
jotka minä olen löytänyt
pitää vissiin jatkaa etsimistä.
Opistovuosi on pian takana ja uskon kaikkien olevan vähän surullisia. Omalla kohdallani olen täällä viettänyt elämäni onnellisinta aikaa ja sen loppuminen saa minut pelkäämään. Mitä jos en pääsekään minnekään kouluun? Mitä minä sitten teen? Vastauksena lienee jotakin, sillä vaikka en sitä vielä tiedäkään, niin aina löytyy jotain tekemistä. En vain vielä tiedä mitä ja toisaalta, en myöskään tiedä tarvitseeko minun edes keksiä mitään muuta tekemistä. Se jääköön nähtäväksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti