Neuloja ja mahdollisuuksia

Kauniimpi kuin puron solina
joka vangitsi tuulen tuoksun
jäätyessään keskellä kesää
tuoksun joka muistuttaa minua
se on kuin minä

mutta se valehtelee sinulle
se olen minä

Olen kuitenkin jo polttanut omat siltani
enää minulla ei ole paluuta siihen tulevaan
jota ei koskaan ollut edes olemassa
minulla ei ole takuita menneestä
eikä kaikki tuleva kohdallani toteudu

mennyttä ei enää ole

Asiat voi kuitenkin korjata
tarvitaan vain neula
ja toinen mahdollisuus
elämämme on täynnä mahdollisuuksia
mutta valitettavasti neulat

no...

ne jaettiin vain muutamalle
ja minä en ollut siinä joukossa
minä en ole sinun mahdollisuutesi

Jossakin tuolla pimeässä
kevyenä kuin särkynyt ajatus,
uhraus,
kuvitelma.
Siellä se on
kuusen punaisten latvojen alapuolella
siellä on sinun neulasi

Ja joku
jolle se on annettu

Tämä runo on tarina siitä, kuinka maailma on täynnä suhteita, joiden jälkeen ainakin toinen osapuoli jää repaleiseksi. Kaikki meistä haluaisivat olla ihmisinä kokonaisia, mutta useimmiten me jäämme repaleisiksi. Repaleisuus ei kuitenkaan ole välttämättä ikuista, sillä joillekin meistä on jaettu neulat ja taito niitten käyttämiseen. Jotkut meistä siis osaavat kursia ihmisiä taas kasaan, haasteena on vain näiden ihmisten löytäminen. Tässä olevat asiat ovat ikivanhoja, mutta kuitenkin omalla tavallaan ikivihreitä ja aina ajankohtaisia. Toivottavasti jokainen meistä löytää joskus oman neulansa ja ennen kaikkea, sen kantajan.