Vuosien aikana arkistoihin on kertynyt kaikenlaisia tuotoksia, valitettavasti kaikki ne arkistot eivät ole kestäneet aikaa, mutta tässä on pala menneisyyttä, johon olen tyytyväinen vielä tänä päivänäkin. Tämäkin arkistoista poimittu otos on kirjoitettu elokuussa 2009, se oli elämässäni suurten kysymysten aikaa ja tietyllä tavalla koin silloin myös valaistumista ainakin joissain asioissa. Tässä onkin sellainen pieni valaistumisen seurauksena ulos tullut runoelma.
Pelko,
se menee
se tulee.
Sitä ei osaa odottaa
se vain on.
Kuolema,
sitä pelkää
tai ei.
Sitä ei voi estää,
niin vain käy.
Toivo
se kuolee
joskus.
Silti se on olemassa
aina.
Terveys,
sitä toivoo,
kaikille.
Aina ei voi voittaa,
arpapeliä.
Mihin niitä tarvitsee?
Sillä ei ole väliä
ne vain ovat.
Ne tulevat
ja menevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti