Esittely
sitä vailla kaikki
kommentteihin perustuvat muokkaukset
ja sitten
sitten olen valmis
Ja nyt ei ole kyse mistään äs äm geestä
siihen olin valmis jo ajat sitten
nyt olen luovuttamassa
katson heijastustani
ja murrun
Kevät on ollut ihanaa aikaa
on ollut niin paljon kaikkea
ettei ole muistanut olevansa yksin
Miten minun nyt käy
huomisen jälkeen ei ole mitään
ei ketään
alla tämän auringon
Juhis, anna olla!
joku purnaa taustalla
Siksikö hankin kissan?
Että olisi edes joku
joku, joka minua tarvitsee
Ja entä sitten
olen täällä itseni takia
En muiden.
Tai niin uskon
Uskovani.
Hiljais elokin loppuu joskus
mutta entä yksinolon pelko
loppuuko se ikinä?
Vastaus on ei
ja vastaus on joo
Se on itsestä kiinni sanotaan
mutta mikään ei oo ennalta arvattavaa
Sadan muun kohdalla tilanne meni näin
minä olen poikkeus
Jos uskon niin.
En tiedä mitä uskoa...
Ja pelkään
ainakin välillä
(tosin eniten)
itseäni.
Ja näin blogini saa taas päivityksen pitkän ajan jälkeen. Oikeastaan kaikki tuleekin sanotuksi jo tekstissä, tai ainkin rivien väleissä. 87 on luku, joka tähän jäi kissani käveltyä näppäimistön yli. Merkitystä kai silläkin(?) Kaikki tapahtuu syystä ja ennen olen mielestäni tiennyt myös ne syyt. Nyt olen hukassa, minusta tuntuu, että olen hukuttanut itseni työmäärän alle ja uskotellut itselleni, että kaikki on hyvin. Nyt ne hommat loppuu ja minun on taas kohdattava itseni ja ajatukseni... Se on pelottavaa, enkä osaa tehdä sitä. Mitä jos en olekaan niin vahva, kuin muut luulevat. Vai luulevatko? Kaikille muille sanoisin, että mitä väliä sillä oikeasti on mitä muut sinusta ajattelevat. Itselleni sanon KAUHEAA! KUINKA OLET TUOLLAINEN IHMINEN! SINUN PITÄISI TIETÄÄ PAREMMIN!
Itselleen on helppo olla ankara. Pitäisi opetella antamaan anteeksi.
