Äänikirja

Joka toinen kerta
Peilistä katsoo joku muu
Toisinaan ihaillen
Itsetuntoisesti
Ja sitten taas tuhoisesti

Ja nyt sitä taas mennään
Itkupotkuraivari-angst tekstiä tulossa
Haluaisin tehdä jotain asioiden eteen
Mutta en voi
Ja minua alkaa jo kyllästyttämään

Samalla,minulla on tyhjä olo
Kukaan ei odota minua missään
Tai minnekään
Paitsi jos siitä oli jo sovittu aiemmin

Tulevaisuudessa aion olla avoimempi
Joissakin asioissa

Vielä joskus
Ihmiset lukevat minua
Kuin äänikirjaa
Kunhan ensin ovat värittäneet siitä kaikki kuvat

Semmoista taas vaihteeksi. On ihan pirun turhauttavaa kun tuntuu että vaikka mitä tekisi, niin mistään vaan ei tunnu löytyvän rinnalle sitä toista ihmistä... Alkaa vähitellen jo ketuttamaan. Olen pohtinut asiassa jo monia puolia, mutta mikään ei ole auttanut. Mitenhän pitkään voi itselleen uskotella, että jossain on se oikea joka vain odottaa löytymistään?

Maatuneita ajatuksia ja maastokurssi

Kädessäni koppa mietteitä
Maatuneita ajatuksia
Vierestä löydän vielä leukaluun
Ja samalla mietin
Joskus minäkin olen tuolla

Ja sitten vauhdilla eteenpäin
Oli metsä oli puu
Ja semmonen maastokurssijuttu samalla

Kavereita ja ystäviä
Saman taivaan alla
Samassa metsässä
Kaikki oli taas kuten ennenkin
Nii ja huomenna kaikki sama uudestaan
Tai siis ilman sitä metsää
Ihan vaan koululla.

Taas on yksi kesä takana ja koulunpenkkien kulutus voi alkaa. Pakko sanoa, että tämän kesän päättymistä odotin kyllä todella paljon. Jotenkin on paljon mukavampaa olla taas joensuussa ihmisten ympäröimänä :)

Sammunut

En uskalla mennä nukkumaan
en vielä

menen vasta sitten
kun tiedän nukahvtavani pian
muuten ajatuksille jää liikaa aikaa
ajatuksille
mutta ei tunteille
minä en ole tuntenut viikkoon

Syön vaikka minulla ei ole nälkä
ja vaikka jättäisin syömättä
nälän tunnetta ei tule
minä en tunne

edes itseäni
ja vaikka kevät aurinko lämmittää meitä
niin minun on kylmä
vaikka en tunne sitäkään

Olen riehuva tuli
joka odottaa loppuun palamista
vaikka olen jo sammunut

Joskus on hyvä oppia luopumaan asioista. Kuluneiden päivien aikana minä olen luopunut yhdestä. Luovuin loppukevään ajaksi harrastuksesta, joka on antanut minulle paljon, mutta vaatinut samalla enemmän kuin mitä voin sille nyt antaa. Valitan itselleni sitä, kuinka kaikki tuntuu pyörivän koulun ympärillä niin, ettei muuta oikein tapahdukaan. Samalla kuitenkin luovun muista asioista, jotta voin keskittyä kouluun. Mitähän helvettiä oikeesti? Onko tässä taas mitään järkeä? Kohta on onneksi kesä, joten koulu ottaa tauon silloin.

Minä tein sen!

Istun pöytään malttamattomana
tuhat
ja yksi
ja sitten taas tuhat
niin monta asiaa pyörii mielessäni
niin monta ajatusta
onko se tuo?
vai tuo?

Lopulta kävelet kohti minua
istut samaan pöytään
ja voi kamala kun minua jännittää!

Sitten kuitenkin aloit juttelemaan
me puhuimme
ja puhuimme
ja katsoin sinua silmiin
siellä kimmelsi
ja minusta tuntui
että voisin vain jatkaa niihin  katsomista

Nyt istun kotona ja tajusin sen
kävin tänään treffeillä
minä tein sen!

Varoitus, tämä päivitys sisältää siirappia! Mutta kuten jo runostakin käy ilmi, kävin tänään treffeillä. Ihan aikuisten oikeesti. Minulle se on suuri asia, koska en ehkä ihan oikeilla sellaisilla ole käynytkään ja se on myös iso askel kohti sitä, että teen asian eteen jotain sen sijaan, että odottaisin kotona sitä oikeaa. Huhhuh hullu tunne ja silleen!

Olemattomat nuotit

Vieläkö voi keksiä jotain uutta

vai onko kaikki sanaparit jo käytetty

pitäisi mennä nukkumaan

mutta kun ulkona ei satele

Jos siellä sitten sataisi

niin sitten olen valmis

mutta kuka pitää minut omanaan?

Välillä on vaikea

kirjoittaa

mistään

uudesta

Haluaisin kirjoittaa lauluja

ja säveltää niille nuotit

mutta kaikki mitä mieleeni tulee

on jo käytetty

ja pitäisikö ensin kuitenkin olla ne nuotit?

mutta sekin on niin vaikea aloittaa

jos vaikka otan Ceen

niin onkos se nyt ylä- vai alapäästä?

Taidankin siis tyytyä siihen

tai siis tähän

ymmärräthän...

koska minulla taisi mennä ohi.

Olen monesti miettinyt kuinka hienoa olisi, jos joskus voisi kuulla omia tekstejään vaikkapa radiosta. Tai sitten vaan kuulisi jonkun satunnaisen ohikulkijan lauleskelevan niitä.. Ensin pitäisi kuitenkin olla olemassa se teksti, joka joskus päätyisi laulunaiheeksi. Tyylini ei kuitenkaan omasta mielestäni taivu helposti laulunsanoiksi, tai sitten en vain osaa päässäni rytmittää niitä kuin yhdellä tavalla. Toisaalta taas aina kun olen yrittänyt kirjoittaa laulettavampaa muotoa, niin olen huomannut harrastaneeni tuttuihin teksteihin viittaamisen sijaan lähes suoraa plagiointia... Great success siis :DD Ehkä onkin siis parempi kirjoittaa sitä, mitä milllooinkin on tulossa ilman sen kummempaa pohtimista ;)

Ja niin oli keitto valmis

Maailmassa monta
on ihmeellistä asiaa
ja sitten tuli se
ja sit toi niinku sano sitä
ja sit mä olin niinku wot
ja niin oli keitto valmis

Jos kaikki sanomisemme tulkittaisiin heti
niin voi voi...

Pysähdy
ajattele
mieti omalle kohallesi
äläkä tuomitse
sillä valtakunta ei ole sinun
eikä voima
eikä kunnia
ellet opi kumartumaan

Nyt on kyllä rehellisesti sanottava, että luonnoksista löytyi jotain sellaista jonka olemassaoloa en ole muistanut pitkään aikaan :DD En siis myöskään voi hirveämmin enää kertoa mitä olen miettinyt tätä kirjoittaessani, mutta yhtenä ideana voisikin ehkä olla nimenomaan se, että mitä jos ei aina juostaisi niihin johtopäätöksiin ;)

Selityksen makua

Unohdin
minulla oli kiire
ja tylsistyin

ei ole mistä kirjoittaa
tarinat
eivät ole tarpeeksi kiinnostavia kerrottaviksi
eikä niitä oikeastaan edes ole

Minulta puuttuu tavoite
mikään ei ohjaa toimintaani
joten se on sekavaa
ja välillä mietin
miksi minä olen enää olemassa?

Ennen kaikki oli paremmin
tiesin auttavani muita
nautin siitä
nyt taas minusta tuntuu
etten ole auttanut ketään
pitkään
pitkään
aikaan.

Miksi siis vieläkin olen...

Minulla on jo jonkin aikaa ollut tavallaan tyhjä olo, en ole mielestäni auttanut ketään pitkään aikaan eikä minulla ole mitään tavoitetta elämässäni. Okei, tuo kuulosti aika rajulta, en tarkoita olevani päämäärätön haahuilija ihmismassassa... Minulla on tarkoitus valmistua joskus luokanopettajaksi, ehkä viiden vuoden päästä, mutta sen lisäksi minulla ei ole oikein mitään. Haluaisin, että elämääni tupsahtaisi jostakin se oikea ihminen tai edes joku, joka voisi olla se oikea. Koska nyt minulla on aivan liian paljon vapaa-aikaa, jota viettää yksin. Ja pohdinta siitä miksi olen olemassa ei ole itsetuhoista pohdintaa, vaan pikemminkin filosofista sellaista, jonka tarkoituksena on se, että tuntisin elämäni mielekkääksi ja itseni tärkeäksi.

Huomaan nyt myös sen, että minulla on näköjään paljon sanottavaa tähän päivitykseen runon lisäksi, runolla yritän siis lisäksi selittää päivitysten puutetta viimeaikoina, en kuitenkaan lupaa, että tahti tulisi muuttumaan.

Jälki

Joka päivä puen sen päälleni
ja joka ikinen ilta kuorin sen pois
en enää edes tiedä miksi vain teen sitä
miksi katson itseäni peilistä


Peilistä minua katsoo tuntematon
päivisin ihailen sitä
ja iltaisin minun käy sitä sääliksi
miksi

koska se ei ole oma itsensä
se on kameleontti
se mukautuu palvelemaan kaikkien tarpeita
yrittäen palvella muita
unohtaen samalla itsensä


Sitten se tulee ja vuodattaa itsensä tänne
ilman rytmiä
ei niistä ole laulunsanoiksi
ei vaikka hän kuinka yrittää
ja häntä harmittaa
koska hän vain haluaa jättää jäljen tähän maailmaan

jäljen, jonka joku muistaisi.

Minulla on ollut suuret odotukset opiskelujen alun suhteen. Nyt takana on kuitenkin jo ensimmäinen lukukausi ja osa noista odotuksista ei ole täyttynyt. Minusta tuntuu, että olen mukana monessa, mutta en kuitenkaan missään. Istun iltoja yksin kotona, ja istun iltoja opiskelukavereiden kanssa ulkona. Samalla kuitenkin kaipaan niitä hetkiä, jolloin istutaan vain kahden kesken teekupin ääressä. Kaipaan keskusteluja, jotka herättävät tunteita. Ja ennen kaikkea kaipaan sitä, että voisin edes joskus kokea sen, että aamulla vierelläni olisi jotain muuta kuin  pelkkä tyyny. Ehkä on aika opetella tekemään se ensimmäinen siirto.