Vitsit loppuu huomenna

Esittely
sitä vailla kaikki
kommentteihin perustuvat muokkaukset
ja sitten
sitten olen valmis

Ja nyt ei ole kyse mistään äs äm geestä
siihen olin valmis jo ajat sitten
nyt olen luovuttamassa
katson heijastustani
ja murrun

Kevät on ollut ihanaa aikaa
on ollut niin paljon kaikkea
ettei ole muistanut olevansa yksin

Miten minun nyt käy
huomisen jälkeen ei ole mitään
ei ketään
alla tämän auringon

Juhis, anna olla!

joku purnaa taustalla

Siksikö hankin kissan?
Että olisi edes joku
joku, joka minua tarvitsee

Ja entä sitten
olen täällä itseni takia

En muiden.

Tai niin uskon

Uskovani.


Hiljais elokin loppuu joskus
mutta entä yksinolon pelko
loppuuko se ikinä?
Vastaus on ei
ja vastaus on joo

Se on itsestä kiinni sanotaan
mutta mikään ei oo ennalta arvattavaa
Sadan muun kohdalla tilanne meni näin
minä olen poikkeus







Jos uskon niin.









En tiedä mitä uskoa...











Ja pelkään
ainakin välillä










(tosin eniten)





itseäni.





Ja näin blogini saa taas päivityksen pitkän ajan jälkeen. Oikeastaan kaikki tuleekin sanotuksi jo tekstissä, tai ainkin rivien väleissä. 87 on luku, joka tähän jäi kissani käveltyä näppäimistön yli. Merkitystä kai silläkin(?) Kaikki tapahtuu syystä ja ennen olen mielestäni tiennyt myös ne syyt. Nyt olen hukassa, minusta tuntuu, että olen hukuttanut itseni työmäärän alle ja uskotellut itselleni, että kaikki on hyvin. Nyt ne hommat loppuu ja minun on taas kohdattava itseni ja ajatukseni... Se on pelottavaa, enkä osaa tehdä sitä. Mitä jos en olekaan niin vahva, kuin muut luulevat. Vai luulevatko? Kaikille muille sanoisin, että mitä väliä sillä oikeasti on mitä muut sinusta ajattelevat. Itselleni sanon KAUHEAA! KUINKA OLET TUOLLAINEN IHMINEN! SINUN PITÄISI TIETÄÄ PAREMMIN!

Itselleen on helppo olla ankara. Pitäisi opetella antamaan anteeksi.

Olisin sinun, Pessimisti ja Kiinni pitämisestä

Tunteiden tulva
ja kaksijakoinen mieli
toinen etsii mitä haluaa
ja toinen miettii mikä olisi fiksua


Kaiken tämän keskellä pelkään edelleen toisten reaktiota
yks
kaks 
kolme
ja vaikka vittu viis

Ei tämä 
ei tuo
sanat liian suuria
ja pelko ajaa takaa
ja kaiken välissä
on matka

Jos saisin valita

olisin sinun

--------------------------------------------------------------------------

Kaipaan kosketustasi
kaipaan nauruasi
ja kaikkea muuta mitä sinä olet
ole sitä minulle
ole nyt
ja ole vielä joskus uudestaan

Jaksan tulla sinne nyt
ja ens viikolla
ja sit kuukauden päästä

sitten aikataulut meneekin ristiin
kun on jotain muuta
ja sit toisinpäin
perumisia perumisen perään

ja sitten ollaankin kumpikin tulkittu asioita hassusti

pessimisti ei pety


vaan ei se kyllä uskalla rakastaakaan.

---------------------------------------------------------------------------

En ole tottunut tähän

en tiedä mitä tehdä
ja mitä sanoa
ja mikä on oikein

koko elämäni olen kritisoinut muita liiasta rationaalisuudesta
pitäis hankkia peili...
Kirjoittakoot uutisiin 
"Mies meni sekaisin - syytti tunteita"

En ole valmis päästämään irti
mutten halua olla ainut joka pitää kiinni





Nämä runot ovat syy sille miksi tämä blogi kokee jonkinasteista uutta heräämistä. Pitkän tarinan lyhyt versio on seuraava: tapasin kesällä ihmisen, kiinnostuin tästä ihmisestä ja nyt en tiedä mitä ajatella. Kuitenkin tämä "kolmen kimppa" voi avata pääni sisäistä tunnetilaa paljonkin.

Äänikirja

Joka toinen kerta
Peilistä katsoo joku muu
Toisinaan ihaillen
Itsetuntoisesti
Ja sitten taas tuhoisesti

Ja nyt sitä taas mennään
Itkupotkuraivari-angst tekstiä tulossa
Haluaisin tehdä jotain asioiden eteen
Mutta en voi
Ja minua alkaa jo kyllästyttämään

Samalla,minulla on tyhjä olo
Kukaan ei odota minua missään
Tai minnekään
Paitsi jos siitä oli jo sovittu aiemmin

Tulevaisuudessa aion olla avoimempi
Joissakin asioissa

Vielä joskus
Ihmiset lukevat minua
Kuin äänikirjaa
Kunhan ensin ovat värittäneet siitä kaikki kuvat

Semmoista taas vaihteeksi. On ihan pirun turhauttavaa kun tuntuu että vaikka mitä tekisi, niin mistään vaan ei tunnu löytyvän rinnalle sitä toista ihmistä... Alkaa vähitellen jo ketuttamaan. Olen pohtinut asiassa jo monia puolia, mutta mikään ei ole auttanut. Mitenhän pitkään voi itselleen uskotella, että jossain on se oikea joka vain odottaa löytymistään?

Maatuneita ajatuksia ja maastokurssi

Kädessäni koppa mietteitä
Maatuneita ajatuksia
Vierestä löydän vielä leukaluun
Ja samalla mietin
Joskus minäkin olen tuolla

Ja sitten vauhdilla eteenpäin
Oli metsä oli puu
Ja semmonen maastokurssijuttu samalla

Kavereita ja ystäviä
Saman taivaan alla
Samassa metsässä
Kaikki oli taas kuten ennenkin
Nii ja huomenna kaikki sama uudestaan
Tai siis ilman sitä metsää
Ihan vaan koululla.

Taas on yksi kesä takana ja koulunpenkkien kulutus voi alkaa. Pakko sanoa, että tämän kesän päättymistä odotin kyllä todella paljon. Jotenkin on paljon mukavampaa olla taas joensuussa ihmisten ympäröimänä :)

Sammunut

En uskalla mennä nukkumaan
en vielä

menen vasta sitten
kun tiedän nukahvtavani pian
muuten ajatuksille jää liikaa aikaa
ajatuksille
mutta ei tunteille
minä en ole tuntenut viikkoon

Syön vaikka minulla ei ole nälkä
ja vaikka jättäisin syömättä
nälän tunnetta ei tule
minä en tunne

edes itseäni
ja vaikka kevät aurinko lämmittää meitä
niin minun on kylmä
vaikka en tunne sitäkään

Olen riehuva tuli
joka odottaa loppuun palamista
vaikka olen jo sammunut

Joskus on hyvä oppia luopumaan asioista. Kuluneiden päivien aikana minä olen luopunut yhdestä. Luovuin loppukevään ajaksi harrastuksesta, joka on antanut minulle paljon, mutta vaatinut samalla enemmän kuin mitä voin sille nyt antaa. Valitan itselleni sitä, kuinka kaikki tuntuu pyörivän koulun ympärillä niin, ettei muuta oikein tapahdukaan. Samalla kuitenkin luovun muista asioista, jotta voin keskittyä kouluun. Mitähän helvettiä oikeesti? Onko tässä taas mitään järkeä? Kohta on onneksi kesä, joten koulu ottaa tauon silloin.

Minä tein sen!

Istun pöytään malttamattomana
tuhat
ja yksi
ja sitten taas tuhat
niin monta asiaa pyörii mielessäni
niin monta ajatusta
onko se tuo?
vai tuo?

Lopulta kävelet kohti minua
istut samaan pöytään
ja voi kamala kun minua jännittää!

Sitten kuitenkin aloit juttelemaan
me puhuimme
ja puhuimme
ja katsoin sinua silmiin
siellä kimmelsi
ja minusta tuntui
että voisin vain jatkaa niihin  katsomista

Nyt istun kotona ja tajusin sen
kävin tänään treffeillä
minä tein sen!

Varoitus, tämä päivitys sisältää siirappia! Mutta kuten jo runostakin käy ilmi, kävin tänään treffeillä. Ihan aikuisten oikeesti. Minulle se on suuri asia, koska en ehkä ihan oikeilla sellaisilla ole käynytkään ja se on myös iso askel kohti sitä, että teen asian eteen jotain sen sijaan, että odottaisin kotona sitä oikeaa. Huhhuh hullu tunne ja silleen!

Olemattomat nuotit

Vieläkö voi keksiä jotain uutta

vai onko kaikki sanaparit jo käytetty

pitäisi mennä nukkumaan

mutta kun ulkona ei satele

Jos siellä sitten sataisi

niin sitten olen valmis

mutta kuka pitää minut omanaan?

Välillä on vaikea

kirjoittaa

mistään

uudesta

Haluaisin kirjoittaa lauluja

ja säveltää niille nuotit

mutta kaikki mitä mieleeni tulee

on jo käytetty

ja pitäisikö ensin kuitenkin olla ne nuotit?

mutta sekin on niin vaikea aloittaa

jos vaikka otan Ceen

niin onkos se nyt ylä- vai alapäästä?

Taidankin siis tyytyä siihen

tai siis tähän

ymmärräthän...

koska minulla taisi mennä ohi.

Olen monesti miettinyt kuinka hienoa olisi, jos joskus voisi kuulla omia tekstejään vaikkapa radiosta. Tai sitten vaan kuulisi jonkun satunnaisen ohikulkijan lauleskelevan niitä.. Ensin pitäisi kuitenkin olla olemassa se teksti, joka joskus päätyisi laulunaiheeksi. Tyylini ei kuitenkaan omasta mielestäni taivu helposti laulunsanoiksi, tai sitten en vain osaa päässäni rytmittää niitä kuin yhdellä tavalla. Toisaalta taas aina kun olen yrittänyt kirjoittaa laulettavampaa muotoa, niin olen huomannut harrastaneeni tuttuihin teksteihin viittaamisen sijaan lähes suoraa plagiointia... Great success siis :DD Ehkä onkin siis parempi kirjoittaa sitä, mitä milllooinkin on tulossa ilman sen kummempaa pohtimista ;)

Selityksen makua

Unohdin
minulla oli kiire
ja tylsistyin

ei ole mistä kirjoittaa
tarinat
eivät ole tarpeeksi kiinnostavia kerrottaviksi
eikä niitä oikeastaan edes ole

Minulta puuttuu tavoite
mikään ei ohjaa toimintaani
joten se on sekavaa
ja välillä mietin
miksi minä olen enää olemassa?

Ennen kaikki oli paremmin
tiesin auttavani muita
nautin siitä
nyt taas minusta tuntuu
etten ole auttanut ketään
pitkään
pitkään
aikaan.

Miksi siis vieläkin olen...

Minulla on jo jonkin aikaa ollut tavallaan tyhjä olo, en ole mielestäni auttanut ketään pitkään aikaan eikä minulla ole mitään tavoitetta elämässäni. Okei, tuo kuulosti aika rajulta, en tarkoita olevani päämäärätön haahuilija ihmismassassa... Minulla on tarkoitus valmistua joskus luokanopettajaksi, ehkä viiden vuoden päästä, mutta sen lisäksi minulla ei ole oikein mitään. Haluaisin, että elämääni tupsahtaisi jostakin se oikea ihminen tai edes joku, joka voisi olla se oikea. Koska nyt minulla on aivan liian paljon vapaa-aikaa, jota viettää yksin. Ja pohdinta siitä miksi olen olemassa ei ole itsetuhoista pohdintaa, vaan pikemminkin filosofista sellaista, jonka tarkoituksena on se, että tuntisin elämäni mielekkääksi ja itseni tärkeäksi.

Huomaan nyt myös sen, että minulla on näköjään paljon sanottavaa tähän päivitykseen runon lisäksi, runolla yritän siis lisäksi selittää päivitysten puutetta viimeaikoina, en kuitenkaan lupaa, että tahti tulisi muuttumaan.

Jälki

Joka päivä puen sen päälleni
ja joka ikinen ilta kuorin sen pois
en enää edes tiedä miksi vain teen sitä
miksi katson itseäni peilistä


Peilistä minua katsoo tuntematon
päivisin ihailen sitä
ja iltaisin minun käy sitä sääliksi
miksi

koska se ei ole oma itsensä
se on kameleontti
se mukautuu palvelemaan kaikkien tarpeita
yrittäen palvella muita
unohtaen samalla itsensä


Sitten se tulee ja vuodattaa itsensä tänne
ilman rytmiä
ei niistä ole laulunsanoiksi
ei vaikka hän kuinka yrittää
ja häntä harmittaa
koska hän vain haluaa jättää jäljen tähän maailmaan

jäljen, jonka joku muistaisi.

Minulla on ollut suuret odotukset opiskelujen alun suhteen. Nyt takana on kuitenkin jo ensimmäinen lukukausi ja osa noista odotuksista ei ole täyttynyt. Minusta tuntuu, että olen mukana monessa, mutta en kuitenkaan missään. Istun iltoja yksin kotona, ja istun iltoja opiskelukavereiden kanssa ulkona. Samalla kuitenkin kaipaan niitä hetkiä, jolloin istutaan vain kahden kesken teekupin ääressä. Kaipaan keskusteluja, jotka herättävät tunteita. Ja ennen kaikkea kaipaan sitä, että voisin edes joskus kokea sen, että aamulla vierelläni olisi jotain muuta kuin  pelkkä tyyny. Ehkä on aika opetella tekemään se ensimmäinen siirto.

Kiukkuinen

Odota vielä hetki

se tapahtuu pian

sortuminen

murtuminen

ja toivottavasti

ymmärrän

olo on niin kummallinen

jokin on niin kuin ennen

pielessä

ja häiritsevä

olen aidosti kevään lapsi

sillä syksy

se pilaa aina kaiken

katson kieroon

enkä näe muuta kuin kaiken

mikään

ei

jää

sokealta

näkemättä

joskus siinä vain käy niin

että jokapäiväinen leipä on homeessa

margariini on loppu

ja juustoa on liikaa

silloin tekisi mieli mennä ulos ja huutaa

ja laulaa

ja tanssia

saisin varmaan ilmaisen kyydin jonnekin

ja kaikki tämä siksi

että minulla on tunne

uskon siihen

minulla on annettavaa

ja paljon

mutta minulla ei ole välineitä

sen kaiken jakamiseen

ja antamiseen

ja siksi

minulla on huono omatunto

siitä

että en tee asioita joihin olen kykenevä

vaan katson vierestä

kun niitä ei tehdä

ja sitten olen kiukkuinen

ehkä ilman syytä

ja ehkä ihan syystäkin

mutta kenelle?

Nyt on taas semmoinen ärsyttävä olotila päällä, kun tuntuu juurikin siltä mistä ylle jo kirjoitin. Pitäisi tehdä kaikkea, mutta en tee mitään. Samalla minulla on sellainen olo, että vatsassani on vain pallo pahaa mieltä, jonka haluaisin vain oksentaa ulos, heivata mäkeen ja kaahata pois paikalta. En vielä tiedä mistä se paha mieli on peräisin, mutta ehkä olen huomenna viisaampi..

Valitsisin toisin

Pakkanen kuohuu kasvoilleni
hymyilen
näytän onnelliselta
ja yritän taas unohtaa sen että olen yksin

En halua valittaa
ja vihaan sitä
sitä valittamista
ja sitä etten ole tyytyväinen
pahinta on
etten voi enää turvautua siihen tekosyyhyn
en kelpaa kenellekkään

olisin kelvannut
mutta sorruin olemaan nirso
joku muu voisi sanoa
että olen nirso

mutta minä
sanon olevani hukassa
henkisesti
fyysisesti
niin maan päällä
kun alamaissakin

se mitä minä haen
on jotain
mitä en ole tavoittanut
en oikeasti
olen saanut vain halpaa korviketta
en aitoa vasemman vastakohtaa
en mitään

olen yksin

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta koska tämä blogi ei ole valokuvia täynnä, joudun selittämään.. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin, me olemme tunteellisia olentoja ja kaipaamme läheisyyttä ja sitä vasemman vastakohtaa. On tietysti asioita, jotka vaikeuttavat sen löytymistä ja niin edelleen. Oma valinta joidenkin mukaan, mutta voi luoja... Oliskin. Pää pystyssä voin sanoa sen, että jos kyseessä olisi oma valinta, niin valitsisin toisin.

Juhlamokka

Taistelua oman itsensä kanssa
kaikkea ei voi tietää
kaikkea ei voi osata
ja kaikessa ei voi olla hyvä

vaikka haluaakin olla paras

mikä siinä on
en osaa tuota
enkä tätä
enkö edes sitä
 haluaisin näyttää maailmalle että pärjään
ja että selviän
että menestyn
olen
ja hengitän
vahvasti
tunteella ja taidolla
niinku se juhlamokka

ja niin ehkä teenkin

mutta minä en vain suostu sitä näkemään
olen liian sokea
en osaa hyväksyä sitä
mitä minä olen
ja sitä
että minun ei tarvitse olla heti kaikkea sitä
miksi haluan tulla

Joskus sitä odottaa itseltään enemmän kuin mihin on kykenevä, odottaa pystyvänsä hoitamaan asioita, joiden hoitamiseen ei ole tietoja eikä taitoja. Tajuaa tämän myös itse, mutta on silti sitten niin helvetin pettynyt omaan itseensä kun ei osaakaan tehdä sitä yhtä asiaa, jota ei ole edes koskaan nähnyt tehtävän... Typerää..

Eteisessä on kello

Hienoa hiekkaa silmäkulmassa

ja kun sitä hieroo

niin se tuntuu pistävältä

ja ikävältä

mutta se maistuu uudelta ajalta

vaiheelta

kodilta

keittössä tuoksuu ruoka

ja mikään ei ole palanut pohjaan

vielä

vaikka mikron seinät onkin pesty jo pariin otteeseen

katosta puuttu lamppu

ja eteisessä on kello

kaapissa on vaatteita

muttei liikaa

vain muutama

ja sukkia en edes mukaan ottanut

ja samalla kun opettelen omaa elämää

niin minä opettelen uusia tapoja

urheilen

ja syön hedelmiä

hullua ja omituista

rikon rajoja

ja sitten yritän epätoivoisesti korjata niitä

hätiköin

ja kiirehdin

vaikka minulla ei ole kiirettä

ja minua pelottaa

pelkään että tämä kaikki kostautuu

jossain vaiheessa ei olekaan enää niin kivaa

vaan oikeastaan alkaa pelottaa

ahdistaa

itkettää

ja paljon

koska kaikkea mitä on

ei pitäisikään olla

koska kaikkeen ei aina ole aikaa

ja aika on rahaa

Niin paljon kaikkea ja eritoten intoa! Osittain tuntuu myös siltä että kaikki menee melkein liiankin hyvin, saa nähä mitä sitä sitten nurkan takaa löytyy...

Huomenna

yhdessä hetkessä
kasvoin jo paljon
ja silti
olen hämmentynyt
kummallinen
ja vinolla tavalla kiero

Ja samalla kun pyllistän toiselle
niin jollekin muulle olen juuri kumartanut
samalla kun haava tekee haukun
minä itken niinkuin huomista ei olisi

Sillä sitä ei olekaan
ainakaan samanlaisena
koskaan se ei enää tunnu samalta
huomenna voin jo sanoa
että kotiin kuljetaan uusia polkuja

ja mitä polun päässä on vastassa
no siellä on tietysti ovia
monen monta
ja kaikki vievät jonnekin
ja moni tuo vielä takaisinkin

ja minä istun aulassa
ja mietin
minkä
oven 
suljen?

Huomenna se sitten oikeasti tapahtuu, muutan pois kotoa silleen ihan oikeesti. En vain vuodeksi niinkuin viime vuonna, vaan ihan oikeesti. Opiskelemaan. Olemaan aikuinen. Se on kummallista ja tuntuu myös ristiriitaiselta, osa minusta ei haluaisi vieläkään olla näin iso poika ja osa minusta taas on sitä mieltä, että olen todellakin valmis tähän. Saa nähdä kuinka käy.

Kasvaa niinkuin kuusi

Joskus kerran
taivaan alla
mutkassa pienen puron

Vielä kerran
tahtoisin sulle
kertoa pienen runon

Jossa kerron ikävästä
kaipuusta ja kohtalosta
ja kaikista niistä hulluista ajatuksista
joita mielessäni punon

Niissä olet taivaan tähti
jota varten katseeni kohotan
mutta silti samalla
sinua ohjaan ja opetan

sinusta tulee jotain suurta
jotain josta kuulen
ja sammalla vain hiljaa mietin
et muista mua mä luulen

unohdunko mielestäsi
olenko vain muisto
kadonnut vai kadotettu
niinkuin puuton puisto

Lehdissä on väri syksyn
meillä vaihe uusi
kohtalo on arvaamaton
se kasvaa niinkuin kuusi

Se sykkii sittenkin! Taas vaihteeksi kirjoittaminen on ollut työlästä, mutta pitkästä aikaa runo tuntui kirjoittavan itse itsensä. Bloggerissa minulla on jo melkein tusina luonnosta, joista ei välttämättä ikinä tule mitään, ne nimittäin vain katkesivat kesken kaiken. Voi kuitenkin olla että palaan niihin vielä myöhemmin ;)

Kylmän maan mustikoita

Tippuu
jalkojeni alta kylmä maa
enkä edes uskalla aivastaa
sillä pelkään että sinä silloin minut unohdat
vaatehuoneen nurkissa
pyörii yksi pieni poika
ja odottaa aikaansa

ota minut vastaan
sillä minä haluan kelvata
ja riittää
ennen kaikkea
levätä

ja kun kävelen metsässä
sateen keskellä
mietin sinua
ja kaikkea sitä...

Kas mustikoita!

maistuivat unohdukselta
ja lohduttavalta
eri aikaan
ja kuitenkin niin täyteläisesti

Muutto. Työt. Muutto. Työt. Opiskelun alku. Muutto. Työt. Tässä on esitelty pitkälti koko ajatuksen juoksuni viime aikoina. Olen ollut niin stressaantunut kaikesta tästä, että sekoitan jo omat painajaisuneni ja todellisuuden. Näen unta töistä, opiskelun alusta ja muutosta, enkä enää tiedä mitkä asiat ovat oikeasti tapahtuneet ja mitkä eivät... Lohduttautua voi toki sillä, että töitä on jäljellä enää 10 päivää!

Kokemusta on

Voimaton

tämän taivaan alla

ja vielä alempana

maassa

ja sen syövereissä

Yritän kyllä

mutta en pysty tekemään ihmeitä

ja vihaan itseäni

ja talvea

sillä nyt on kylmä

vaikka on kesä

kuinka kauan vielä?

montako vuotta? 

montako päivää?

entä jos en jaksa?

jos en voi?

vihreä tuuli leikkii paidan helmassasi

samalla kun minä katson sinua peilistä

en tunnista itseäni

en jaksa tunnistaa enää ketään

minua väsyttää

ja silti minun pitäisi riittää kaikille

Kun on yrittänyt riittää kaikille liian kauan

kadottaa lopulta itsensä

kokemusta on.

En taas tiedä mitä haluan ja mitä minun pitäisi tehdä. Minua jo harmittaa sekin, että blogini antaa minusta todennäköisesti hyvin synkän kuvan, vaikka oikeasti en ole niin synkkä. Jostakin syystä vain tämä lokakuinen heinäkuu on saanut mieleni maahan, eikä sitä ainakaan auta se että olen todella uupunut. En oikein jaksaisi kiinnostua mistään ja työpäivätkin menevät ohitse ilman että oikein mitään jää mieleen. Onneksi tämän viikon jälkeen on töitä enää kolme viikkoa ja sitten viikon loma ennen koulun alkua.

Ja loppuja en uskalla ääneen sanoa

Sanomatta jääneet

miljoona asiaa

puolet olen unohtanut

ja loppuja

en uskalla ääneen sanoa

Minä pelkään menettäväni sinut

sillä minä en ole sinulle se ainoa

ja vaikka en olekaan pahoillani

niin pyydän silti anteeksi

en vain jaksa enää olla

ilmainen

kaikille

Miksi kaikki tapahtuu samaan aikaan

odottamatta

lupaa kysymättä

katveessa pensaan

ja lehdissä puun

Minua väsyttää

ja on niin paljon kaikkea

mitä en ole tehnyt

vakuutukset

sähkösopimukset

muuttolaatikot

ja vielä ne muutama asia

joita en muista

Ja samaan aikaan

haluaisin taas vain puhua sinulle

ja tunnen siitä huonoa omatuntoa

koska en jaksa

Yritän taas huomenna

mutta en lupaa mitään

minulla olisi miljoona asiaa

joista haluaisin puhua

puolia en muista

ja loppuja en uskalla ääneen sanoa

Tämä viikko on ollut kiireistä. Liian kiireistä. Olin viikonloppuna ilosaarirokissa, ja lähdin sunnuntaina pmmp:n keikan jälkeen autolla Joensuusta. Pääsin nukkumaan puoli kolmelta ja herätyskello soi jo kuudelta ja lähdin töihin. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen menin suoraan kaverini luo, sillä koin hänen tarvitsevan minua enemmän kuin mitä olisin itse itseäni tarvinnut. Tiistaina sitten juoksin töistä suoraan Joensuuhun hakemaan uuden asunnon avaimia ja keskiviikkona taas heti töiden jälkeen keikalle Nurmekseen. Tänään olenkin sitten ollut niin väsynyt, että nukuin töissä 15 minuutin kahvitauosta 10 minuuttia ja kotiin päästyäni nukuin ulkona kiikussa melkein tunnin, koska meneillään olevan remontin takia en voinut mennä vielä sisälle. Nyt sitten pitäisikin mennä nukkumaan, mutta jostakin syystä minulla on sellainen olo, etten uskalla.

angst

Vajaa
ja olen kesken
minulta puuttuu kaikki
kliseet
rakkaus ja se oikea

mutta minulla on kaikki
ja silti ei mitään
mitä osaisin arvostaa
ja silti
minä uskon jumalaan
ja isään kaikki valtiaseen
ja hänen poikaansa

Mutta miksi sen pitää istua sillä oikealla puolella?

Tiedän ettei sitä saa sanoa ääneen
mutta nyt en välitä 
minä en taas jaksa
taas
angst

Ulkona minua odottaa kaunis maailma
mutta en mene sinne
koska sinä olet liian kaukana
ja minun maailmani on tyhjä

Ja soitan sinulle
en siksi että minulla olisi asiaa
haluan kuulla äänesi
haluan puhua sinulle
vaikka minulla ei ole kerrottavaa
haluan kuunnella sinua
vaikka en kuuntele mitä sanot
ja haluan joskus sanoa sinulle
minä rakastan sinua
ja haluan
että vastaat minulle
niin minäkin sinua

Vaikka sitä ei voi sanoa ääneen
mutta nyt en välitä
koska silloin minä jaksan
taas
ehkä

Asioita tapahtuu liikaa, en nimittäin pysy enää kärryillä ja kaikista parastahan tässä on se, että kärryjä ei ole käytetty enää vuosikymmeniin. Olen ollut viime aikoina niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä työpäivien jälkeen mitään, ja minusta tuntuu että en saa mitään aikaiseksi vaikka yritänkin. Kaikki on oikeasti hyvin, minulla on ystäviä, opiskelupaikka, asuntokin on jo aika varmalla pohjalla ja lisäksi minulla on kesätyöpaikka koko kesäksi. Ongelma on se, etten jaksa olla onnellinen kaikesta tästä.

Maailma

Tarina siitä

kuinka kukaan 

ei saa olla onnellinen

Hetken kaikki on hyvin

ja sitten ei enää onnistu

pää lyö tyhjää

ja lauseet jäävät kesken

stiten tluveat kirotusvireet

ja pitse ,

Läps

Joku löi minua

ja minulla kestää hetken

ennenkuin ymmärrän mistä on kyse

löin itseäni

Vai löinkö?

Viime viikon torstaina sain kotiin sen kauan kaivatun kirjeen, pääsin opiskelemaan joensuuhun luokanopettajaksi! Lisäksi myös muutama kaverini sai tänä keväänä sellaisen opiskelupaikan, johon he todella halusivat. Olin onnellinen sekä itseni, että muiden puolesta, mutta valitettavasti se tuntuu olevan kirjoittamaton sääntö, että se onnellisuus ei saa ikinä jatkua liian kauaa, sillä jo seuraavana aamuna kuulin suru-uutisia. 62-vuotais setäni oli edellisenä iltana aloittanut matkansa ajasta ikuisuuteen... Lepää rauhassa.