Urpo

Minua väsyttää
ja en siksi jaksa olla sitä kaikkea mitä luulette minun olevan
sillä kun katson peiliin
sieltä katsoo joku muu

joku urpo
ja se urpo haluaa nyt olla yksin

Olen pidemmän aikaa pyrkinyt kirjoittamaan pituudeltaan suhteellisen pitkiä runoja, mutta tänään päätin julkaista tällaisen pienokaisen. Tajusin nimittäin sen, että olen oman itseni herra tässä asiassa, eli voin siis ihan itse päättää kuinka pitkiä julkaisemani runot ovat ja jos kerran haluan julkaista lyhyen runon, niin silloin teen niin. Toivottavasti laatu korvaa määrän, tämä runo kuvaa hyvin tämän hetkiset tuntemukseni. Lupaan kuitenkin lopuksi ettei tämä ole viimeinen pienokainen jonka julkaisen.

Minen ossoo

Minen ennää usko
usko paremppaan
koska miulla on jo siut

ja vain siut mie halluun
ainahi nyt
ja ehkä huomenna
mutta ylihuomisesta en luppoo mittään
koska minen tiedä

Minen ossoo sannoo mitä mie tunnen
oon vain tämmönen pökkelö
pökkelö joka ei syö sinnaappii makkaran kanssa
ja on vasta opetellut tommaatteja syömmään

mie en tiiä uskallanko mie
koska se on vaikkeeta
ja minnuu ujottaa
pallauvvun ujostellessani takasin sinne mistä oon tullu
eikä minnuu oo heleppoo sieltä takasi suaha

koitahan kesttee
sillä sitä suapi mitä tilovvaa
ja sie taisit tilata vahingossa viärin

Olen joskus lukenut Heli Laasosen Sulavoi runoteoksen, ja minusta murteella kirjotettujen runojen idea oli aika hauska. Halusin itsekin ainakin kokeilla vähän murretumman kielen käyttöä runossa ja tässäpä on se, mitä siitä seurasi.

Heijastus

Vaikka taivas olisikin sinisempi kuin silmäsi
minä väittäisin sen silti olevan lähes merellinen
sillä vaikka se näyttäisi puhtaalta
se olisi silti täynnä kaikkea likaista

Sinä et ole puhdas
mutta sinä et myöskään ole likainen
sinä olet huijjari

Olet huijannut meitä kaikkia
annoit meidän uskoa siihen
että sinusta olisi johonkin parempaan
sillä olet itsekin uskonut niin
sinun on annettu uskoa niin

Sinulle on sanottu että voit saavuttaa kaiken
kaiken mitä itse haluat
kaiken mihin panostat
sinusta voi tulla mitä vain

Mutta sinusta ei siltikään ole siihen
olet nössö
ja ei ole kivaa olla nössön kaveri

Oikeasti se on erittäin ikävää
minä en siihen ryhtynyt
se olit sinä
sinä
eikä kukaan muu
ja siksi minä vihaan sinua
sydämeni pohjasta

minä vihaan sinua rakas peilikuvani
enkä anna sinulle ikinä anteeksi

Tämä on edellisen julkaisun tapaan kirjoitettu samana iltana ja toivon ettei se olisi ainakaan liian samanlainen edelliseen verrattuna. Itse pidän tästä runosta suhteellisen paljon, sillä se alkaa ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisella tavalla. Lopun paljastuksien ideana on yllättää lukija, sillä loppujen lopuksi koko runo on "itsetutkintaa" vaikka se ei olekaan minä muodossa.

Juoksen vaikka kävelen

Kompastelen usein
olen niin kömpelö ja kokematon
en osaa edetä oikein
sillä en tiedä kuinka minun pitäisi olla
en osaa kiirehtiä
mutta toisaalta en haluaisi hidastellakaan
minä haluan juosta
nopeammin kuin kukaan
mutta samalla silti kävellen

Minulla ei ole kiire mihinkään
ja toivon
että sinäkään et kiirehtisi
olen hidas
etanoilla on moottoritie minuun verrattuna

Mutta sinähän minut valitsit
alan vähitellen uskoa siihen että tämä on oikein
että näin on tarkoitettu
ei haittaa vaikka en päässyt sinne minne halusin
tämä on hienoa
minä nautin tästä
tämä vuosi 
se on parasta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan

älä kiirehdi
sillä minä olen juossut meidän molempien puolesta
olen kiitänyt läpi maitten ja mantujen
ja siltikään en ole kyllästynyt
paitsi nyt
vaikka en sitä olekaan
juokse kanssani maailmanloppuun
ja kohtaa siellä tulevaisuus
puhtaana
ja likaisena

sitä se nimittäin tulee olemaan
jos sinä et siihen usko
niin se on vain ajan kysymys

sinä juoksit
minä en

Viime aikoina minulla on ollut vähän vaikeuksia kirjoittamisen kanssa, mutta eilen illalla tunsin luovuuden tunteen itsessäni ja karkasin yhdellä aikaa kirjoittamaan. Tässä onkin yksi niistä kolmesta runosta jota eilen kirjoitin ja se kuvaa aika hyvin tätä sekavaa tilannetta jossa elämässäni olen. Kaikessa sekavuudessaan elämä on kuitenkin koomista, eikä se ainakaan vielä ole osoittanut ahdistavuuden merkkejä.

Jaksamisia

Entä jos en enää jaksa
kaikki on liian rankkaa
minä en usko enää onneen
olen menettänyt kaiken

Ensimmäisenä hävitin oman itseni
ja sieluni sävelet
ne sävelet jotka ennen olivat niin selvät
ne sävelet joita soitin niin mielelläni

Enää en osaa edes soittaa
kitarasta katkesivat kielet
ja piano myytiin pois

Kerran olen ollut onnellinen
mutta siitä on jo niin kauan
minä en enää jaksa

Kuljen kaduilla
etsin itseäni
olen kadonnut
mutta minua ei edes kaivata
jos voisin
niin katuisin
mutta en voi

Se pieni kukka siellä laaksossa
ei enää jaksa kamppailla
ja sille käy huonosti
se on mennyttä
se luovuttaa
se ei jaksa
kamppailla
enää

Ajoittain olen törmännyt ongelmiin jaksamisen kanssa. En osaa tunnistaa oikein mitään varsinaista syytä sille, miksi koen välillä jaksamiseni olevan nollassa. Tämä ilmentyy ehkä selvimmin sillä, että pysyttelen omissa oloissani, enkä tee oikein mitään. Useimmiten nämä tilapäiset "romahdukset" kestävät kuitenkin vain muutaman päivän ajan, ja niistä päästään yli suhteellisen pian. Ongelma näiden kanssa on kuitenkin se että koskaan ei oikein tiedä milloin jaksaminen loppuu.

Yksi pieni elefantti

Se jäi jonostaan jälkeen
sillä kukaan ei tarkistanut onko se mukana

ei niitä ollut ikinä kiinnostanut mitä se tekee
ei se haitannut vaikka se tulikin mukaan leikkeihin
mutta ei sitä niihin ikinä kysyttykään
se oli syrjitty

Pienten maailma on julma
se ei anna anteeksi tekemiäsi virheitä
eikä se ota sinua mukaan leikkeihin
sen kaltainen maailma antaa sinun kärsiä
eikä se kysy kuinka sinä voit

Se maailma pyrkii tuhoamaan sinut
ja viattomuutesi
sekä hyväntahtosi
niin maan päällä
niin kuin taivaissa

Ja yksi pieni elefantti
ei leiki enää koskaan.

Keskustelimme maanantain ensimmäisellä tunnilla koulusta lintsaamisesta ja sitä kautta ryhdyin itse pohtimaan sitä miten koulukiusaaminen vaikuttaa koulukiusattuihin. Kaikki meistä ovat varmaan joskus törmänneet uutisiin, jotka kertovat itsemurhaan ajautuneista nuorista, koska eivät enää ole jaksaneet kiusattuna olemista. Kiusaaminen alkaa tosi monesti jo alakoulussa ja olisi erittäin tärkeää tarttua siihen jo alkuvaiheissa. Olenkin pohtinut omaa itseäni ja sitä, että kuinka voisin itse tulevana opettajana kehittää omaa huomiokykyäni.

Diminuendo

Minulla on sitä jotain
sitä mitä kaikki haluavat itselleen
he kadehtivat minua
sillä minä olen kaikkea sitä
mitä he itse tavoittelevat
minua ei voi päihittää
minä elän niinkuin he eivät ikinä tule elämään
minä olen
ja muut vikisevät
ja ne muut seuraavat minua vaikkeivät tahtoisikaan
ei sitä heiltä kysytä
minä olen johtaja
minä määrään tahdin

Olen voimakas ja komea
kaikkia haluavat minua
ja minä voin valita parhaat päältä
jätän muille vain jämät
kuljen jonojen ohitse
enkä edes vilkaise niitä jotka ovat jonossa
jos vilkaisisin
heidän heikkoutensa saattaisi tarttua
ja sitä minä en halua
sillä minä olen vahva
ja se on kaikki mitä tarvitsen

Mutta minä vilkaisin
pakkohan minun oli
en voinut estää itseäni
ja nyt kärsin sen seurauksia
tunnen jo kuinka heikkenen
en pystykään enää kaikkeen
ja pahinta on
ettei minua enää tunneta

Kuinka tämä on mahdollista?
nyt olen itse valitsemassa niitä jämäpaloja
vaikka joskus jätin ne halveksuen muille
olen heikko
enkä jaksa enää

Mitä minulle tapahtui
kuka vaiensi minut?

Halusin kirjoittaa Diminuendo runon pariksi Crescendolle, mutta kuten huomata saattaa ne ovat molemmat runoja, jotka käsittelevät ihan omia aiheitaan. Diminuendo on Crescendon tapaan musiikissa käytettävä termi, joka on crescendon vastakohta. Diminuendo tarkoittaa siis äänen voimakkuuden laskemista. Tässä runossa halusin kirjoittaa voimakkuuden vähenemisestä vähän erilaisessa merkityksessä, runon alussa tuodaan esille vahvuuksia ja aika ylimielisiäkin asenteita. Loppupuolella vahvuus on kuitenkin kadonnut... Kuten Crescendossa säkeistöjen pituus kuvaa osaltaan myös Diminuendossa voimakkuuden vaihtelua.

Kultainen keskitie

Kun ajattelee liikaa

tulee useimmiten tehneeksi liian vähän

mutta kun tekee liikaa

tajuaa unohtaneensa ajattelun

Mikä siis on se kultainen keskitie?

mistä sen löytää

ja riittääkö jos se on vain kullattu?

Miksei maailma voi vain toimia yksinkertaisemmin

se on nyt niin monimutkainen

palat eivät löydä paikkaansa

vaikka niitä on jäljellä vain muutama

Joku on vienyt toisen paikan

jököttää vaan itsepäisesti siellä missä sen ei pitäisi

tietää itsekin ettei kuulu siihen

mutta uskottelee silti kaikille sen olevan totta

Jos joskus löydän sen risteyksen

josta lähtee se kultainen keskitie

lähden silti vasemmalle

Ihan vain vittuillakseni.

Tämä viikonloppu on ollut yllättävän rankka ottaen huomioon, että mitään maailmaa mullistavaa ei edes tapahtunut. Oli vain tuhansia pieni asioita jotka menivät päin seiniä, ja vaikka niillä ei mitään väliä ollutkaan, se kävi aika ajoin silti aika raskaasti. Uudenvuoden lupausten aika on jo ohi, mutta voisin silti ainakin yrittää ajatella välillä vähän vähemmän ja tehdä enemmän.

Sokea koivun latvassa

Se on ylhäällä koivun latvassa
ja samalla sen voi löytää maasta keskeltä sammalta
se ei kuule sinua
mutta sinä et silti näe sitä

Olet sokea
näet kyllä asioita
mutta niitä ei ole olemassa
toivot niitä niin kovasti
että näet ne siellä missä niitä ei ole

Sinun pitäisi katsoa sieltä koivun latvasta
vaikka luulen että se on jo jatkanut matkaansa
mennyt piiloon
keskelle tietä
hiekanjyvien päälle
sillä se tie ei ole asvalttitie
koska sitä ei käytä kukaan
se on vanha tie
ja kukaan ei tiedä minne se vie

Ja jos sinä kerran olet sokea
et sitä saa selville sinäkään
se vie sinut sinne minne itse haluat
sillä sinä olet sokea ja päätät itse mitä näet

Jos olisit vain kiivennyt sinne koivuun...

Välillä ihminen näkee asioita siellä missä niitä ei välttämättä olisikaan. Jokainen meistä voi joskus nähdä pahaa jossain toisessa, vaikka emme oikeasti edes tuntisikaan koko henkilöä. Voisikin olla ihan tavoittelemisen arvoista pyrkiä avoimeen mieleen ja suhtautumiseen muihin ihmisiin liittyen. Sen lisäksi kannattaa tarjota kaikille toinen mahdollisuus ja joskus vielä se kolmaskin. Avataan silmämme maailmalle ja opetellaan näkemään asiat vähän enemmän niinkuin ne ovat.

Jänis ja koira

Ja ei sillä että jänis olisi tyhmä
mutta se päätti taistella koiraa vastaan
se itki ja huusi
kirkui ja parkui
mutta koira ei tahtonut luovuttaa

Ei koiraa se kiinnostanut oikeasti 
mutta jänis oli sille uhitellut
sellainen pieni jänis
oli haastamaan riitaa tullut

Ja vaikka se jänis aloitteen teki
se koira oli silti se kusipää
raateli ja väänteli
puri ja paiskoi
ja jäniksen huudolle nauroi vaan

Ei jänis ryhtyessään tiennyt mitään
oli hetkessä päätös valmis
tuollainen kookas koira
oli jänis niin helppo saalis

Yön pimeinä tunteina ajatuksen juoksu on mitä hämärin. Jostakin syystä tässä aiheeksi on päätynyt koira ja jänis ja vaikka tässä ei varsinaisesti mitään ideaa olekaan, omalla tavallaan pidän siitä. En ehkä kuitenkaan ala kirjoittelemaan mitään lasten satuja, vaan tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi monista "syrjähypyistä".

Hyppy

Hyppäsin
eikä edes sattunut 
ei minuun
eikä kehenkään

Maailma on nyt valmis
eikä minulla ole kiire mihinkään
toivon vain
että tämä ei ole sinullekaan mikään pikamatka

Säännöt meidän pitää keksiä itse
mutta meillä on aikaa
eikä niitä kiveen tarvitse kirjoittaa
kirjoitetaan ne muistilapuille
ja hukataan ne pimeässä
ja kun pääsemme takaisin valoon
hukataan ne uudestaan

liikennevalot näyttävät vihreää
mutta minä voin silti odottaa
kaikelle on syynsä
ja mikään ei tapahdu turhaan

Valo saattaa välillä vaihtua keltaiseksi
tai se voi näyttää myös punaista
mutta minulle se on nyt vihreä

Alan entistä enemmän uskoa siihen, että kaikelle tapahtuvalla on oma syynsä, jokaisesta vastoinkäymisestä seuraa lopulta jotain hyvää. Toki jokainen hyvä asia ei välttämättä aina kestä elämän loppuun asti, mutta on tärkeää antaa asioille se mahdollisuus.

Muutoksen tuulia

Huomenna sen teen
kurkotan kohti kuuta
ajattelematta ja tavoittelematta

Tai no siis tavoittelen
mutta en
ja pelkään

Voinko vielä perua?

Minä en ole valmis siihen
mutta en vain keksi että miksi en olisi
kaikki perusteeni ovat jo palasina
ja mikään ei ole niin kuin ennen
viimeiset kolme vuotta olen ollut jotain muuta
ja huomenna haluaisin muuttaa sen

Niin varmaan

En kuitenkaan tee mitään
pelkään liikaa
en ota askelta
enkä edes ponnista
en uskalla

Vai pystynkö kuitenkin siihen?

Varmasti pystyn
ei se ole niin vaikeaa
minä tiedän tietäväni 
että voin sen tehdä
en menetä mitään
ja jos ei halua voittaa
voisi yhtähyvin asua nurkassa ja piilossa
huomenna sen teen
puhun siitä
ja muutan elämäni...

Tarvitsen siihen vain vähän apua
sillä vaikka seison jo reunalla
minut pitää tönäistä alas

jos en putoa
ei minua voi myöskään ottaa vastaan

Olen nyt tykästynyt erityisen paljon Anna Puun "Säännöt rakkaudelle" kappaleeseen, koska omalla tavallaan se puhuttelee minua erittäin paljon. En tiedä näkyykö se tässä runossa, mutta päässäni soi kuitenkin lähes koko ajan se yksi ja sama kappale. Valitettavasti en voi sitä tällä hetkellä koneelta kuunnellakaan, sillä minulla ei ole kuulokkeita ja toivoisin säilyttäväni naapurisovun vielä tulevaisuudessakin. Tällä kertaa aiheena on jotain hyvin ristiriitaista ja suuria päätöksiä ja muutoksia. Toisaalta toivoin ettei mikään muuttuisi, mutta toisaalta kaikki taas tulee muuttumaan.

Crescendo

Hyppää

anna mennä

älä mieti

joko hyppäsit?

et tietenkään

mietit liikaa

ja silti liian vähän

juokse kohti taivaanrantaa

mutta pidä silti jalkasi maassa

älä tyydy liian paljoon

sillä sinulla on liian vähän

voit elää loppuelämäsi näin

leikkiä olevasi onnellinen

tanssia kedolla kuin mehiläinen

ja itkeä kolossasi ilman kyyneliä

sisimmässäsi on nyt jotain joka sinua vaivaa

mutta et osaa tuoda sitä esille

et halua tuoda sitä esille

sinua pelottaa

sinä pelkäät olevasi se kolikko maassa

se kolikko jota kukaan ei halua nostaa

et ole tarpeeksi arvokas

et ole vaivan arvoinen

sinä olet yksi niistä pikkuhiluista

hiluista joita vain pyöritellään omistajalta toiselle

Kaupan kassalla sinä saatat pudota

eikä kukaan edes huomaa sitä

tai vaikka huomaisikin

niin sinun perääsi ei juosta

sanotaan vain

eihän se ollut edes mikään arvokas

vain pikkuhilu

ei sillä tee mitään

eikä siitä ole mitään iloa

se vain pyörii nurkissa

ja on ylimääräistä täytettä kukkaron pohjalla

surullista

joskus vanhana ja tummuneena sinä sitten mietit

mietit mitä olisi tapahtunut jos olisit hypännyt

mutta et voi hypätä enää

sinulla ei edes ole mihin hypätä

olet jäänyt yksin

olet vanhaa valuuttaa

eikä sinua voinut vaihtaa uuteen

ei ollut edes ketään joka olisi sinut vaihtanut

kukaan ei ikinä poiminut sinua maasta

ei huolinut omakseen tai nähnyt vaivan arvoiseksi

tummuit siinä ajanmyötä

ja lopulta sulauduit niin hyvin ettei sinua enää edes huomattu

et osaa enää itkeä sillä et edes tiedä miksi itkisit

et ole nähnyt tai kokenut parempaa

tyydyit aina siihen että sinulla oli paljon kaikkea

ja siltikään ei mitään

ja tämän tarinan sinä on minä

ja minä on sinä

enkä osaa itkeä edes sitä

Crescendo on runo, joka alkaa kevyesti, mutta päättyy aika raskaasti. Alku on helppolukuista lyhyitä säkeitä, kun taas loppu puolella jatkuvasti pidentyneet säkeistöt muodostavat jo niin kutsuttuja "tekstiseiniä", joita on useimmiten lähestulkoon ahdistavaa lukea. Crescendohan tarkoittaa oikeasti musiikissa "kasvavaa" ja sillä viitataan äänen voimakkuuteen, tyyppillisimät crescendo kappaleet alkavat hiljaisesti ja kasvavat voimakkuudeltaan loppua kohden, tämä innoitti minua tämän runon kirjoituksessa, ja koska en ole vielä niin hyvä että osaisin välittää runossa voimakkuuden tunnetta pelkällä ilmaisulla tai ollenkaan, toin crescendon säkeistön pituuksilla. Toivottavasti sen voi lukea loppuun vaikka viimeinen säkeistö onkin aika massiivinen.

Kuka minä olin?

Päätin taas vaihteeksi julkaista yhden "vanhuksen" ja samalla viimeisen sellaisen jonka pystyn näillä erää julkaisemaan. Hommahan on nimittäin niin, että minulla ei tällä hetkellä ole mukanani ja saavutettavissani tämän enempää vanhoja tuotoksia, joten jatkossa joudutte tyytymään ainakin jonkin aikaa uusiin tuotoksiin. Nauttikaa siis tästä ja sen herättämistä mietteistä.



Kuinka sitä voisi
niin
Kun ei tiedä miksi

Mitä sitä tekisi
jos,
ei ole kokemusta

Tulisin vain takaisin,
takaisin tieltä totuuden
Takaisin valheeseen
pimeään
jossa valo
olisikin jo palanut



Kuinka sitä käyttäytyy
kun
kuule että ei

Mitä siinä tekisi
vaikka
ei osaisikaan

Ottaisinko askeleen
en enää etsisi teitä
en katsoisi takaisin
silmät
kiinni
toivoen parasta.
Yli laidan
pois neuvotulta tieltä
saavuttaakseen
sinut.
Itsensä kanssa.

Kohdatakseen minut
sen oikean
Ei tarvitsi
pelätä
Huomaisi vain
että on
sitä mitä on aina tiennyt olevansa

Minä ja siltikin joku muu

Katse kuolleen perhosen
sivistymätöntä itkettää
mutta minä olen vain huvittunut
minua sen katse vain naurattaa
sillä se on täynnä kipua 
täynnä rakkautta
menetettyä ja saavutettua

Ja silti lailla kyynelten
se lentää tuulessa 
vielä kuolleenakin
kuihtuneena
elottomana
ja samalla minä nauran

Ei sille voi mitään
sen osa oli nyt mennä
lentää pois
ja palaa yksinäisessä liekissä
itkekööt siellä yksin
kaukana minusta
ja minun ilostani

Ei minua kiinnosta
Minulla on nyt kaikki hyvin
Minulla on se mitä äsken halusin
Minä olen saanut mitä olen halunnut
Minä Minä Minä

Ei ikinä sinä
ei ikinä kukaan muukaan
MINÄ MINÄ MINÄ

Älä luulekaan että Minua kiinnostaisi
että Minä voisin liikuttua moisesta
eihän se edes liittynyt Minuun

Se perhonen ei ollut Minun
joten ihan sama
Minä Minä Minä
ja kaiken huipulla
Minä

Keskustelimme ystävieni kanssa tänään asioista, jotka erääseen televisio-ohjelman kohtaukseen liitettynä saivat minut taas miettimään itsekkyyttä. Ne jotka tuossa keskustelussa olivat mukana, eivät välttämättä ymmärrä miten tämä "teema" minulle tuosta keskustelusta tuli mieleen, mutta pointtina on kuitenkin se, että nämä ajatukset rakentuivat jotenkin pala palalta ja hitaasti, mutta varmasti. Oma ajatuksen juoksunihan onkin välillä niin outo, että se hämmästyttää minua itseänikin. Usein kuullaan puhuttavan ns. aasinsilloista ja minun käykin melkein sääliksi omaa sisäistä aasiani... Se alkaa todennäköisesti kyllästyä noihin siltoihin, suurimman osan ajasta se todennäköisesti kahlaakin vain sen joen ylitse.

Myrskytuuli

Kyllä sinä tiedät minut
olen aina ollut ja oleva tällainen
vakaa
ja tasapainoinen
olen tuuliviiri
joka on joutunut myrskyn keskelle

minä en ole yksi
sillä minussa on kaksi osaa
toinen niistä haluaa olla sinun kanssasi
ja toinen taas haluaisi vain seikkailla

Seikkailla lailla tuulen
ja silti voisin kulkea iäti ja loputtomiin
ja olisin vain puoliksi onnellinen

Voisinko vain puolittaa itseni
jättää osan itsestäni tänne
ja heittää toisen osan sillalta tuulen vietäväksi
seikkailkoon se meidän molempien edestä
ja leikkiköön se toinen osa kiltisti kotia

Viime aikoina olen miettinyt millaista olisi viettää vuosi jossain muualla ja selventää ajatuksia. Voisin lähteä vaikka nunnaksi jonnekin luostariin ja uskotella olevani siveellinen olento... Ei vaineskaan, mutta totta on kuitenkin se että pieni ajattelu tai paremminkin mietiskely tauko voisi olla minulle hyväksi. Selventäisi mahdollisesti tätä sekameteli-soppaa jota ajatteluksikin kutsutaan...